Julkaisu 127/2002 Rehevän Hiidenveden kokonaiskuormituksesta suurin osa on peräisin hajakuormituksesta, joka tulee pääasiassa järveen laskevien Vanjoen ja Vihtijoen kautta. Eniten kuormitusta aiheutuu peltoviljelystä ja luonnonhuuhtoutumasta. Jokien tuomasta...
Julkaisu 126/2002 Pikkalanlahtea kuormittavat pistemäisesti Kirkkonummen kunta, Siuntion kunta, Suomen Sokeri Oy, Puolustusministeriö (Upinniemen varuskunta), Pirelli Cables and Systems Oy ja Nordic Aluminium Oyj, joilla on velvoitteet tarkkailla toimintansa...
Julkaisu 116/2002 Tämän raportin pohjaeläintutkimukset kuuluvat osana Siuntionjoen vesistön yhteistarkkailuun, jonka maastotyöt tehtiin vuosina 1998-2000. Vuodet 1998 ja 1999 olivat ns. suppeita pohjaeläinnäytteiden vuosia, jolloin näytteitä otettiin neljältä...
Julkaisu 124/2002 Kirkkonummen kunta on vapaaehtoisesti seurannut useiden alueellaan sijaitsevien järvien veden laatua 1970-luvulta, varhaisimpia kohteita 1960-luvun puolivälistä lähtien. Seurannan tuottama arvokas aineisto antaa mahdolllisuuden tarkastella järvien...
Julkaisu 122/2002 Kalataloudellisen tarkkailun tutkimusohjelman mukaisesti seurattiin vuonna 2000 Siuntion kunnan Pikkalan keskuspuhdistamolta tulevan jätevesikuormituksen vaikutuksia Pikkalanlahden kalastoon ja kalastukseen. Seurantatutkimus käsitti...
Julkaisu 123/2002 Tässä raportissa esitetään Siuntion kunnan Pikkalan keskuspuhdistamon kalataloudelliseen tarkkailuun sisältyvän pohjaeläintutkimuksen tulokset vuodelta 2000. Kevään ja syksyn näytteistä määritettiin yhteensä 28 makroskooppista pohjaeläintaksonia,...
Julkaisu 117/2001 Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli koota Siuntion kunnan järvien ja lampien hajallaan oleva vedenlaatuaineisto, tarkastella veden laatua ja havaita merkittävimmät muutokset. Siuntion kunnan järvet ja lammet jaoteltiin kolmeen osaan:...
Julkaisu 118/2001 Tarkkailualueen pistemäisesti johdettava kuormitus on 1990-luvulla vähitellen ollut vähenemässä. Tarkkailualueen suurin yksittäinen kuormittaja on edelleen Karjaan Pinjaisten jätevedenpuhdistamo, jonka osuus pistekuormituksesta oli yli 50 %....
Julkaisu 119/2001 Lohjanjärven eteläosan happitilanne pysyi vuoden 2001 aikana alueellisesti ennallaan niin, että tilanne jätevesien purkualueen edustalla ja Kyrköfjärdenillä oli huonompi kuin Hållsnäsfjärdenillä tai Piispalanselällä. Vuoden 2001 vesianalyysien...
Julkaisu 120/2001 Hiidenvesi on Uudenmaan toiseksi suurin järvi ja se on merkittävä virkistys- ja kalastusalue, joka on samalla Helsingin varavedenottamo. Hiidenveden valuma-alue sijoittuu Karjaanjoen vesistöalueen koillisosaan ja kattaa noin 46 % Karjaanjoen...