Valitse sivu

Kaatopaikkatutkimukset

LUVY – Kaatopaikkatarkkailut ammattitaidolla

LUVYlla on pitkä historia kaatopaikkakohteiden tarkkailuista. Olemme hoitaneet toimialueellamme usean vanhan kaatopaikan tarkkailuja, joidenkin tarkkailujen osalta jo 1980-luvulta lähtien. Vanhojen kaatopaikkojen vaikutuksia ympäristöön joudutaan tarkkailemaan hyvinkin pitkään varsinaisen kaatopaikkatoiminnan loppumisen jälkeen. Pääosa nykyisin hoitamistamme kaatopaikkatarkkailuista onkin suljettujen, kunnostettujen kaatopaikkojen jälkitarkkailuja.

Kaatopaikkatarkkailujen menestyksellinen toteuttaminen edellyttää ymmärrystä jätetäytöissä vallitsevista olosuhteista, kuten jätteen hajoamisprosesseista, kaasunmuodostuksesta sekä sisäisten vesien muodostumisesta. Kaatopaikoilla muodostuu aina jonkin verran suotovesiä, joihin liukenee jätetäytöstä haitta-aineita. Suotovesien kautta kuormitusta ja haitta-aineita päätyy ympäristön pinta- ja pohjavesiin etenkin silloin, jos kaatopaikalla ei ole tiiviitä pohjarakenteita.

Meiltä saat seuraavat kaatopaikkatarkkailuihin liittyvät palvelut:

  • kaatopaikkatarkkailujen toteutus: näytteenotto, analyysit ja raportointi
  • kaasunmittaukset
  • laajemmat yhteenvetotarkastelut
  • nykytilaselvitykset
  • tarkkailuohjelmien laatiminen ja päivitys
  • vaikutustarkastelut.

Kysy ihmeessä lisää!

Katriina Nummela

Katriina Nummela

Position

Uudet kosteikot puhdistavat vesiä Raaseporissa ja Kirkkonummella 

Uudet kosteikot puhdistavat vesiä Raaseporissa ja Kirkkonummella 

Länsi-Uudenmaan vesi ja ympäristö ry (LUVY) on saanut tuoreimmat valuma-aluekunnostukset valmiiksi Raaseporissa Tammisaaren länsipuolella ja Kirkkonummella Petäjärven äärellä. Raaseporissa Västanbyhyn rakennettu kosteikko vähentää Dragsviksfjärdenin merenlahteen päätyvää kuormitusta, ja Kirkkonummella Alhonsuon rantaluhtakosteikko pidättää ravinteita ja kiintoainesta ennen niiden kulkeutumista Petäjärveen ja Siuntionjoen vesistöön.

LUVY
Yleiskatsaus

Evästeet ovat pieniä tekstitiedostoja, jotka tallennetaan tietokoneellesi tai päätelaitteellesi, kun käyt verkkosivustollamme. Jokaisella myöhemmällä vierailukerrallasi ne asetetaan takaisin verkkosivullemme tai toiselle verkkosivulle, joka tunnistaa evästeen.