Valitse sivu

Julkaisu 3/2026

LUVY on yhteistyöjärjestö, jonka tehtävänä on sääntöjensä mukaan edistää vesien- ja ympäristönsuojelua sekä ympäristöterveydenhuoltoa toimialueellaan Länsi-Uudellamaalla. Aatteellisen työn tukemiseksi yhdistys harjoittaa myös liiketoimintaa voittoa tavoittelematta ja koordinoi alueellisesti tärkeitä valuma-alueiden kunnostuksia. Vuonna 2025 yhdistys juhlisti monin tavoin 50-vuotista toimintaansa.

Yhdistyksen jäsenistöön kuuluvat perinteisesti alueen kunnat, useat alueen merkittävimmistä teollisuuslaitoksista sekä merkittävä määrä pienempiä yrityksiä ja yhteisöjä. Jäsenistö tukee jäsenmaksuin yhdistyksen alueella tehtävää vesiensuojelutyötä ja tilaa myös merkittävän määrän yhdistyksessä tehtävistä tilaustutkimuksista.

Pääverkkosivun luvy.fi lisäksi yhdistyksellä on erillinen verkkosivusto vesien tilatiedosta, vesientila.fi. Yhdistyksen jäsenistön kanssa tehtiin yhteistyötä mm. järjestämällä eri ryhmien tapaamisia ja tilaisuuksia aikaisempien vuosien tapaan. Yhdistys on aktiivisesti myös sosiaalisessa mediassa Facebookissa, Instagramissa, Youtubessa ja LinkedInissä.

Yhdistyksemme on mukana Suomen Vesiensuojelun Keskusliitto ry:n toiminnassa. Yhdistyksemme toiminnasta julkaistiin artikkeli liiton vuosittain ilmestyvässä Aquarius-lehdessä, jonka levikki on valtakunnallinen.

Liiketoiminnan puolella seudullisesti tärkeiden vesistöjen tilan seurantaa jatkettiin laajojen yhteistarkkailuiden muodossa ja aiempaan tapaan myös pistekuormittajien tilaamina yksittäisinä velvoitetarkkailuina sekä kuntien ja muiden toimijoiden vapaaehtoisena seurantana.

Tilaustutkimusten ja laboratoriopalveluiden lisäksi merkittävä osa yhdistyksen toimintaa ont vesien tilan parantaminen kunnostustoiminnalla. Kunnostustoiminta edellyttää erittäin vahvaa yhteistyötä kaikkien alueen toimijoiden kanssa. Yhdistyksen vesien tilan parantamistyö ryhmitellään neljän laajan valuma-alueen kattavan visiokokonaisuuden alaisuuteen. Valuma-aluekohtaisia visiokokonaisuuksia ovat Lohikalat Karjaanjokeen 2030 -vesistövisio sisältäen Hiidenveden kunnostuksen, uutena valmistellun Lohjanjärvi 2050 -vesistövision sekä Mustionjoen kunnostuksen, Elinvoimainen ja esteetön Siuntionjoki 2030 -vesistövisio sekä Siuntionjoen latvavesipilotti, Rannikkovesivisio 2050 sekä uusimpana valmisteltu Mankinjoen vesistövisio.

Yhdistyksen omistama LUVYLab Oy Ab jatkoi vuoden 2025 aikana toimintaansa entisessä laajuudessaan.

LUVY
Yleiskatsaus

Evästeet ovat pieniä tekstitiedostoja, jotka tallennetaan tietokoneellesi tai päätelaitteellesi, kun käyt verkkosivustollamme. Jokaisella myöhemmällä vierailukerrallasi ne asetetaan takaisin verkkosivullemme tai toiselle verkkosivulle, joka tunnistaa evästeen.