Julkaisu 190/2009 ”Alueellisten vesihuoltoratkaisujen edistäminen ja kiinteistökohtaisten järjestelmien suunnittelun kehittäminen Uudellamaalla 2007–2008 ” on Länsi-Uudenmaan kuntien yhteistyöhanke, jota rahoittaa kuntien lisäksi Uudenmaan Liitto. Hanke on jatkoa...
Julkaisu 192/2009 Pikkalanlahti on Siuntion ja Kirkkonummen alueelle muodostunut melko avoin merenlahti, johon Pikkalanjoki (Siuntionjoki) laskee. Pikkalanlahteen kohdistuvasta kuormituksesta merkittävin osa on peräisin Pikkalanjoen maatalousvaltaiselta ja...
Julkaisu 191/2009 Hiidenvesi on Etelä-Suomen toiseksi suurin järvi. Sen tilaa seurataan yhteistarkkailuohjelman puitteissa. Tarkkailuun osallistuvat pistekuormittajista Karkkilan vesihuoltolaitos, Vihdin vesi, Hopeaniemen kuntoutumiskeskus ja kylpylä, Hiidenpirtti ja...
Julkaisu 193/2009 Lohjan kaupungin koordinoiman Lohjanharjun pohjavesien yhteistarkkailun tavoitteena on kattaa pohjavesialueen tarkkailuvelvoitteet ja seurantatarpeet Lohjanharjun alueella. Ennen yhteistarkkailun alkamista tarkkailuvelvolliset luvanhaltijat olivat...
Julkaisu 194/2009 Lohjanjärven pääasiallinen kuormittaja on hajakuormitus (maa- ja metsätalous, viemäröimätön asutus), laskeuma ilmasta ja valuma-alueen taustakuormitus. Hajakuormitus tuo järveen runsaat 80 % sen ravinnekuormituksesta. Pistemäisen jätevesikuormituksen...
Julkaisu 187/2008 Karkkilan kaupunki tilasi syksyllä 2008 Länsi-Uudenmaan Vesi ja Ympäristö ry:ltä yhteenvetoraportin Karkkilan pintavesien tilasta ja seurantaohjelman lähivuosille. Kustakin vesistöstä tehtiin koontitaulukko, jossa kerrotaan vesistön keskeiset tiedot...
Julkaisu 171/2008 Yhteistarkkailun tarkkailualue käsittää Mustionjoen ja Fiskarsinjoen alajuoksut, Pohjanpitäjänlahden sekä Tammisaaren edustan merialueen aina Tvärminneen asti. Tarkkailuvelvollisia osallistujia ovat alueen jätevedenpuhdistamot, muutama...
Julkaisu 172/2008 Hangon merialueen ja Bengtsårin vesien yhteistarkkailun ohjelmassa oli vuonna 2006 vuorossa ns. laaja vuosi, jolloin tarkkailuun kuului jokavuotisen veden laadun tarkkailun lisäksi laajemmat biologiset tarkkailut. Tarkkailualueelia tutkittiin sekä...
Julkaisu 189/2008 Siuntionjoen vesistön pistekuormittajien jätevesilupiin liittyvä vesistön yhteistarkkailu vuonna 2007 suoritettiin tarkkailuohjelman mukaisesti. Yhteistarkkailuvelvollisia olivat Vihdin vesihuoltolaitos (Nummelan puhdistamo), Roskn’Roll Oy Ab...
Julkaisu 186/2008 Nordic Aluminium Oyj:n, Prysmian Cables and Systems Oy:n, Suomen Sokeri Oy:n sekä Siuntion ja Kirkkonummen kuntien jätevesilupavelvoitteisiin sisältyvä kalataloudellinen velvoitetarkkailu suoritettiin yhteistarkkailuna ja se koostui vuotta 2007...