Julkaisu 185/2008 Sammatin kunta tilasi kesällä 2008 Länsi-Uudenmaan vesi ja ympäristö ry:ltä yhteenvetoraportin Sammatin pintavesien tilasta ja seurantaohjelman lähivuosille. Kustakin vesistöstä tehtiin koontitaulukko, jossa kerrotaan vesistön keskeiset tiedot ja sen...
Julkaisu 184/2008 Vanjoen kalataloudellinen velvoitetarkkailu perustuu Karkkilan kaupungin jätevedenpuhdistamon jätevesilupaan. Tutkimusalueena on Vanjoki (Karjaanjoki) Pyhäjärvestä Hiidenveden Kuninkaanlahteen. Tutkimusmenetelminä vuonna 2007 olivat sähkökoekalastus...
Julkaisu 183/2008 Vihdin kunnan jätevedenpuhdistamon lupavelvoitteisiin kuuluu kalataloudellinen velvoitetarkkailu, joka koostui vuonna 2007 kalastustiedustelusta ja kalojen aistinvaraisesta arvioinnista. Kirkkojärvi ja Mustionselkä edustavat Hiidenveden rehevintä...
Julkaisu 181/2008 Pikkalanlahtea kuormittivat pistemäisesti vuonna 2007 Siuntion kunta, Suomen Sokeri Oy, Upinniemen varuskunta, Prysmian Cables and Systems Oy ja Nordic Aluminium Oyj. Kirkkonummen kunta osallistui tarkkailuun jälkitarkkailijana: kunnan jätevedet on...
Julkaisu 182/2008 Lohjan kaupungin koordinoiman Lohjanharjun pohjavesien yhteistarkkailun tavoitteena on kattaa pohjavesialueen tarkkailuvelvoitteet ja seurantatarpeet Lohjanharjun alueella. Yhteistarkkailu käynnistyi vuoden 2005 syksyllä, tarkkailussa oli vuoden 2007...
Julkaisu 180/2008 Lohjanjärven pääasiallinen kuormittaja on hajakuormitus (maa- ja metsätalous, viemäröimätön asutus, laskeuma ilmasta ja valuma-alueen taustakuormitus), joka tuo järveen runsaat 80 % sen ravinnekuormituksesta. Pistemäisen jätevesikuormituksen osuus...
Julkaisu 178/2008 Hiidenveden kokonaiskuormituksesta suurin osa on peräisin hajakuormituksesta, joka tulee pää asiassa järveen laskevien Vanjoen ja Vihtijoen kautta. Eniten kuormitusta aiheutuu peltoviljelystä ja luonnonhuuhtoutumasta. Jokien tuomasta kuormituksesta...
Julkaisu 179/2008 Lohjanjärven suurimpien pistekuormittajien, Lohjan kaupungin yhdyskuntapuh distamoiden, M-real Kirkniemen paperitehtaan ja Loparexin paperitehtaan sekä vuoden 2005 alusta kalataloudelliseen yhteistarkkailuun mukaan liittyneen Karjalohjan kunnan...
Julkaisu 174/2008 Tämä yhteistarkkailun pohjaeläintutkimus kuuluu yhtenä biologisena osatutkimuksena Mustionjoen, Fiskarsinjoen, Pohjanpitäjänlahden ja Tammisaaren merialueen yhteistarkkailuun. Yhteistarkkailun suorittivat tarkkailuvelvolliset Hangon, Karjaan ja...
Julkaisu 176/2008 Tämä yhteistarkkailun pohjaeläintutkimus kuuluu yhtenä biologisena osatutkimuksena Mustionjoen, Fiskarsinjoen, Pohjanpitäjänlahden ja Tammisaaren merialueen yhteistarkkailuun. Yhteistarkkailun suorittivat Hangon, Karjaan ja Tammisaaren kaupungit,...