Hankepäällikkö Juha-Pekka Vähä
Juha-Pekka Vähä
Hankepäällikkö
FT – Biologia, luonnonsuojelugenetiikka
juha-pekka.vaha@luvy.fi
045 7750 7727
Kielet: suomi, ruotsi ja englanti
Virtavesi-, vaelluskala- ja valuma-aluekunnostusten asiantuntija
Juha-Pekka Vähän erityisosaamisaluetta ovat virtavedet, vaelluskalat ja valuma-aluekunnostukset. LUVYssa hänen vastuualuettaan ovatkin erityisesti virtavesikunnostukset ja kalastotutkimukset sekä mm. kosteikkosuunnittelu. Juha-Pekan ammatillisen erityiskiinnostuksen kohteena ovat lohikalat ja raakut, lohikalojen elinympäristökunnostukset, seurantatutkimukset sekä geneettisten työkalujen hyödyntäminen lohikalojen käytännön suojelu- ja hoitotyössä. Hänellä on monipuolinen työkokemus erilaisista kansallisista ja kansainvälisistä tutkimushankkeista sekä ympäristönhoito- ja kunnostusprojekteista. Käytännön kokemuksen lisäksi Juha-Pekka on hankkinut projektijohtamisen osaamista myös suorittamalla projektijohtamisen erikoisammattitutkinnon. J-P on aiemmin työurallaan toiminut tutkijana ja erikoistutkijana Turun yliopistossa. Hänen johtamissaan hankkeissa tutkittiin erityisesti Tenon ja muiden Barentsin alueen lohikantojen genetiikkaa sekä selvitettiin eri lohikantojen saalisosuuksia sekakantakalastuksessa sekä Tenojoessa että Norjan rannikolla.
Palvelut
- Hankesuunnittelu ja johtaminen
- Vesiensuojelurakenteet
- Virtavesikunnostukset
- Kalabiologiset asiantuntijatehtävät, erityisesti lohi ja taimen
- Vaelluskalaseurannat
- Populaatiogeneettiset tutkimukset
Julkaisut
- Voimalaitospadon alasvaellusrakenteiden vaikutus kalojen ohjautuvuuteen: Kokemuksia ja tuloksia Mustionjoen Billnäsistä
- Hiidenveden kunnostus 2020–2022 -hankkeen loppuraportti
- Mustionjoen raakkujen ikämääritykset
- Pohjois-Pusulan järvireitin metsätalouden vesiensuojelun yleissuunnitelma
- Åminneforsin kalatien vaelluskalaseuranta vuonna 2021
- Kalateiden merkitys alasvaelluksen kannalta Mustionjoen voimalaitoksilla – testivaiheen tuloksia Billnäsin ohjausrakenteesta
- Mustionjoen sivupurojen kunnostussuunnitelma
- Jokihelmisimpukka Karjaanjoen vesistössä – historia, nykytila ja pelastamistoimet
- Lohen vaelluspoikasten käyttäytyminen ja kuolleisuus Mustionjoen voimalaitoksilla
- Hiidenveden kunnostus: Kiintoainekuormituksen hallinta raakkujen kasvuolosuhteiden ja lohikalojen lisääntymisen turvaamiseksi – hankkeen loppuraportti
- Siuntionjoen meritaimen – elinpiirin laajennus
- Hiidenveden kunnostus 2012-2015 loppuraportti
- Siuntionjoen taimenkannan nykytila, geneettinen rakenne ja alkuperä sekä hoitosuositus

Jäsenesittely: Vihtijärven-Lapoojärven suojeluyhdistys ry
Vihtijärven-Lapoojärven suojeluyhdistys ry on ollut LUVYn jäsenenä vuodesta 2016.
Heidi Tanttu
Vesistöasiantuntija
FT – biologia (paleolimnologia)
FM – akvaattiset tieteet (limnologia, hydrobiologia)
heidi.tanttu@luvy.fi
045 7884 2875
Kielet: suomi ja englanti
Pintavesien tilan ja biologisten vesistötutkimusten asiantuntija
Heidi Tantun toimenkuvaan LUVYssa kuuluvat erilaiset pintavesien fysikaalis-kemialliset ja biologiset tutkimukset sekä vesistötarkkailut. Hänen erityisalaansa ovat järvien vedenlaadun ja ekologisen tilan seuranta, mikroskooppinen lajintunnistus (piilevät, pohjaeläimet), vesikasvikartoitukset sekä paleolimnologiset tutkimukset. Aiemmalla työurallaan Heidi on toiminut mm. jätevesineuvojana, tutkimusharjoittelijana Pohjanmerellä ja väitöskirjatutkijana Gentin yliopistossa Belgiassa, missä hän tutki kasviplanktonyhteisöihin perustuvaa vedenlaadun monitorointia ja paleolimnologista kehitystä itäafrikkalaisissa järvissä.
Palvelut
- Vesistötarkkailut
- Pintavesien tilan ja vedenlaadun tutkimukset
- Biologiset vesistötutkimukset
- Paleolimnologiset tutkimukset
Julkaisut
- Uudenmaan järvien pohjaeläinseuranta 2022–2024
- Karjaanjoen vesistön yhteistarkkailujen yhteenveto vuodelta 2024
- Hangon merialueen yhteistarkkailun yhteenveto 2024
- Karjaanjoen vesistön yhteistarkkailujen yhteenveto vuodelta 2023
- Hangon merialueen yhteistarkkailun yhteenveto 2023
- Siuntionjoen vesistön ja Pikkalanlahden yhteistarkkailujen yhteenveto vuodelta 2023
- Kirkkonummen Stora Lonoksin kunnostussuunnitelma
- Hangon merialueen yhteistarkkailun laaja yhteenveto vuosilta 2019–2022
- Lohjan Lehmijärven kunnostussuunnitelma
- Karjaanjoen vesistön yhteistarkkailujen yhteenveto vuodelta 2022
- Siuntionjoen vesistön ja Pikkalanlahden yhteistarkkailujen yhteenveto vuodelta 2022
- Siuntion Vikträskin kunnostussuunnitelma
- Siuntion Tjusträskin kunnostussuunnitelma
- Karjaanjoen yhteistarkkailualueiden yhteenveto vuosilta 2018–2021
- Hangon merialueen vesistön yhteistarkkailun vuosiyhteenveto 2021
- Siuntionjoen vesistön ja Pikkalanlahden yhteistarkkailujen yhteenveto vuodelta 2021