Julkaisu 7/2025
Tiina Asp, Heidi Tanttu, Santeri Ronkainen
Hiidenveden ja Lohjanjärven alueiden sekä Mustionjoen, Pohjanpitäjänlahden ja Tammisaaren merialueen yhteistarkkailujen tarkkailutuloksia tarkasteltiin vuonna 2024 yhteisessä suppean tarkkailuvuoden yhteenvetoraportissa. Tarkkailualue kattaa suuren osan Karjaanjoen valuma-alueesta Karkkilan Pyhäjärveltä aina Mustionjokea pitkin Tammisaaren edustan merialueelle.
Yhteistarkkailujen toimeksiantajat ovat alueella toimivia jätevesien pistekuormittajia, joilla on velvoite tarkkailla toimintansa vaikutuksia vesialueella. Näitä olivat Hiidenveden alueella Vihdin Vesi, Karkkilan vesihuoltolaitos ja Hopeaniemi Resorts. Lohjanjärven alueella yhteistarkkailussa mukana ovat kaksi Lohjan kaupungin yhdyskuntapuhdistamoa Pitkäniemi ja Peltoniemi sekä Sappi Finland Operations Oy, Kirkniemen paperitehdas. Merialueella mukana tarkkailussa ovat Raaseporin Veden Karjaa-Pohjan puhdistamo ja Tammisaaren Skeppsholmenin puhdistamo, Hangon satama (Koverharin satama) sekä Koverharin Kaatopaikka (Hangon kaupunki). Lisäksi tarkkailuihin on osallistunut vapaaehtoisina myös muita alueen toimijoita, kuten kunnista Karkkila, Vihti ja Lohja, Hiidenveden kunnostus -hanke, Helsingin seudun ympäristöpalvelut -kuntayhtymä ja Geberit Production Oy.
Vuoden 2024 tulosten perusteella selvimmät pistekuormituksen vaikutukset näkyivät purkualueiden läheisyydessä mm. ajoittain kohonneina bakteeri- ja typpipitoisuuksina Hiidenvedellä Vanjoella ja Lohjanjärven Aurlahdella ja Liessaarella. Lohjanjärven eteläosassa pistekuormituksen vaikutukset näkyvät pistekuormittajien purkualueiden läheisyydessä, mutta ne pienentyvät, kun etäisyys kasvaa purkualueeseen. Hiidenvedellä Vihdin Kirkonkylän puhdistamon jätevesivaikutukset sekoittuvat tehokkaasti Vihtijoen tuomaan kuormitukseen, mutta ne osaltaan heikentävät entisestään matalan ja kuormittuneen Kirkkojärven tilaa erityisesti talviaikaan. Merialueella rannikon oman pistemäisen kuormituksen osuus on vähäinen ja pistekuormituksen vaikutuksia on yleensä vaikea erottaa muusta kuormituksesta.
Suurimman ulkoisen ravinnekuormituksen Hiidenveteen, Lohjanjärveen ja Merialueelle tuottaa VEMALA-mallin mukaan maa- ja metsätalouden hajakuormitus, johon verrattuna pistekuormituksen osuus on vähäinen. Lohjanjärvellä pistekuormittajien osuus kokonaiskuormituksesta on Hiidenvettä suurempi, mutta tästä huolimatta hajakuormituksen osuus on merkittävin.