Valitse sivu

Julkaisu 8/2025
Katriina Nummela

Lohjan pohjavesien yhteistarkkailua suoritettiin vuonna 2024 yhteensä 14 eri kohteessa. Lohjan kaupungilta yhteistarkkailuun osallistuivat vesi- ja viemärilaitos, tekninen toimi / kaupunkitekniikka sekä ympäristönsuojelu. Toiminnanharjoittajia mukana oli yhdeksän. Pohjaveden laaduntarkkailua ja pinnankorkeuden mittauksia suoritettiin 75 pohjaveden havaintoputkesta tai kaivosta toimijoiden ympäristö- tai vedenottolupien mukaisesti. Yhteistarkkailussa oli mukana kahdeksan Lohjanharjulla sijaitsevaa pohjavedenottamoa, Tytyrin kalliopohjavesi ja kolme Lohjanharjun ulkopuolista vedenottamoa.

Vedenottamoiden vedenlaatu täytti talousvedelle annetut laatuvaatimukset ja useimmiten myös laatutavoitteet. Tyypillisimmät laatutavoitteiden ylitykset olivat kloridin, sähkönjohtavuuden, raudan ja mangaanin kohonneet pitoisuudet raakavedessä. Kloridin kohonneita pitoisuuksia todettiin kahdella vedenottamolla. Moottoritien vaikutusalueen vedenottamoilla kloridipitoisuudet olivat vain lievästi kohonneita ja laskusuunnassa. Liukkaudentorjunnassa käytetyn natriumkloridin käyttöä on vähennetty ja korvattu kaliumformiaatilla, mikä on vaikuttanut pohjaveden kloridipitoisuuksien vähenemiseen. Yksittäisillä käytössä olevilla vedenottamoilla todettiin erittäin pieniä pitoisuuksia torjunta-aineiden jäämiä tai VOC-yhdisteitä, pitoisuudet alittivat selvästi talousvedelle annetut enimmäispitoisuudet.

Toiminnanharjoittajien pohjavesitarkkailuissa toiminnan vaikutuksia havaittiin selkeimmin tuotantoalueilla sijaitsevissa pohjaveden havaintopisteissä. Vanhojen kaatopaikkojen lähistöllä pohjavedessä todettiin mm. torjunta-aineiden, VOC-yhdisteiden ja metallien pitoisuuksia.

Vuonna 2024 suoritettujen mittausten perusteella Lohjanharjun pohjaveden laatu oli enimmäkseen hyvää. Kloridipitoisuudet ylittivät kymmenessä havaintopisteessä pohjaveden ympäristönlaatunormin. Vedenlaadussa ei todettu merkittäviä muutoksia edelliseen vuoteen verrattuna.

LUVY
Yleiskatsaus

Evästeet ovat pieniä tekstitiedostoja, jotka tallennetaan tietokoneellesi tai päätelaitteellesi, kun käyt verkkosivustollamme. Jokaisella myöhemmällä vierailukerrallasi ne asetetaan takaisin verkkosivullemme tai toiselle verkkosivulle, joka tunnistaa evästeen.