Julkaisu 226/2011 Maapallon kokonaispinta-alasta on vettä 71%, josta makean veden osuus (järvet ja joet) on ainoastaan 0.3% (Wetzel 2001). Makean veden saatavuus on välttämätöntä niin ihmisille, eläimille kuin kasveillekin. Sen rajallisesta määrästä johtuen on...
Julkaisu 223/2011 Vihdin kirkonkylän jätevedenpuhdistamon puhdistetut jätevedet johdetaan Hiidenveden Kirkkojärveen. Jäteveden kalataloudellista vaikutusta tarkkaillaan kalastustiedustelun ja kalojen aistinvaraisen arvioinnin avulla. Vuoden 2010 tutkimuksen mukaan...
Julkaisu 214/2011 Hiidenveden ja siihen laskevien Vanjoen ja Vihtijoen tilaa on jo pitkään seurattu yhteistarkkailuna alueen pistekuormittajien toimesta. Seurantaan kuuluu yhtenä biologisena tutkimuskohteena pohjaeläimistö, jonka muutoksia tarkkailemalla voidaan tehdä...
Julkaisu 217/2011 Siuntionjoen vesistön pistekuormittajien jätevesilupiin perustuvaa vesistön yhteistarkkailua tehtiin vuonna 2010 tarkkailuohjelman mukaisesti 16 jokipisteellä ja kolmella järvellä. Tarkkailualueen merkittävimmät pistekuormittajat ovat Vihdin Nummelan...
Julkaisu 219/2011 Yhteistarkkailun tarkkailualue käsittää Mustionjoen ja Fiskarsinjoen alajuoksut, Pohjanpitäjänlahden sekä Tammisaaren edustan merialueen aina Tvärminneen asti. Tarkkailuvelvollisia osallistujia ovat alueen jätevedenpuhdistamot, muutama...
Julkaisu 221/2011 Hiidenveden ja siihen laskevien Vanjoen ja Vihtijoen pistekuormittajien jätevesilupiin liittyvän yhteistarkkailututkimuksen tavoitteena on hankkia aineistoa, jota käytetään selvitettäessä vesistöön kohdistuvan jätevesikuormituksen vaikutuksia ja...
Julkaisu 215/2011 Lohjan kaupungin koordinoiman Lohjanharjun pohjavesien yhteistarkkailun tavoitteena on kattaa pohjavesialueen tarkkailuvelvoitteet ja seurantatarpeet Lohjanharjun alueella. Pohjaveden yhteistarkkailu aloitettiin vuonna 2005 ja vuonna 2010...
Julkaisu 218/2011 Pikkalanlahti on melko avoin merenlahti johon Pikkalanjoki (Siuntionjoki) laskee. Pikkalanjoen maatalousvaltaiselta valuma-alueelta tulee pääosa Pikkalanlahteen kohdistuvasta kuormituksesta. Lisäksi Pikkalanlahtea kuormittavat pistemäisesti Siuntion...
Julkaisu 220/2011 Vuoden 2010 yhteistarkkailussa oli mukana yhteensä 6 jätevedenpuhdistamoa: kaksi paperitehdasta, kaksi Lohjan kaupungin yhdyskuntapuhdistamoa, Karjalohjan kunnan puhdistamo ja Outamon oppilaskodin pieni puhdistamo. Puhdistamot toimivat hyvin,...
Julkaisu 216/2011 Hiidenvesi on Uudenmaan toiseksi suurin järvi (n. 30 km2) ja keskeinen virkistysalue aivan pääkaupunkiseudun tuntumassa. Hiidenvesi kuuluu Karjaanjoen vesistöalueeseen ja sen valuma-alue on n. 935 km2. Hiidenveden vedenlaatu on välttävä ja järvi on...