Vihtijärvi. (Leena Weiste)
Vihtijärven-Lapoojärven suojeluyhdistys ry on ollut LUVYn jäsenenä vuodesta 2016.
Vuonna 2026 tulee kuluneeksi 50 vuotta Vihtijärven luonnonsuojeluyhdistyksen perustamisesta. Yhdistys perustettiin v.1976, kun paikallisissa oli herännyt huoli Nurmijärven kunnan Sääksjärven vedenottohankkeesta, joka vaikuttaisi Vihtilammista Vihtijärveen tulevan veden määrään.
Yhdistys aloitti heti vuonna 1976 Vihtijärven vedenlaadun tutkimukset, joita on jatkettu siitä asti säännöllisesti. Seurantatutkimukset on teetetty 70-luvun lopusta saakka LUVYlla eli silloisella Länsi-Uudenmaan vesiensuojeluyhdistyksellä. Yhdistys tilasi Oy Hydro Ab:ltä Vihtijärven syvyyskartoituksen, joka valmistui v.1977. Järven keskisyvyys oli 5,6 m ja syvin kohta 17 m Rauhanniemen kohdalla. Veden viipymä oli 2,75 vuotta. Tämä uusi syvyyskartoitus tuki Vihtijärven perustutkimusta, sillä aikaisempi syvyyskarttaoli vuodelta 1909. Karttoja myytiin jäsenille.
Jo v.1963 suurin osa Vihtijärven ranta-alueiden omistajista allekirjoitti vetoomuksen niille muutamille moottorivenettä Vihtijärvellä vielä käyttäville, että seuraavasta vuodesta lähtien ei järvellä enää käytettäsi moottoriveneitä. Moottoriveneiden ajokielto Vihtijärvellä sai lainvoiman 1982.
Vuonna 2014 yhdistyksen toiminta-alue laajeni ja uudeksi nimeksi tuli Vihtijärven-Lapoojärven suojeluyhdistys ry. Sen jälkeen, kun yhdistys liittyi LUVYn jäseneksi 2016, on LUVY tehnyt mm. vedenlaadun selvityksiä alueella. Vihdin kunnan pintavesien tutkimusohjelmassa LUVY teki Lapoon vedenlaadun perustilan selvittämiseksi tutkimuksen elokuussa 2016.LUVYn tekemä Vihtijärven kuormitusselvitys valmistui keväällä 2018, vesinäytteiden ottaminen tehtiin loppukesästä 2017. LUVYn tekemä Lapoon kuormitusselvitys puolestaan valmistui vuonna 2019. LUVYn tekemä ehdotus suunnitelmasta Lapoon kuormituksen vähentämiseksi kosteikkoa laajentamalla jäi kuitenkin valitettavasti toteuttamatta.
Vihtijärven seudun järvillä ja lammilla on tutkittu myös kalojen elohopeapitoisuutta yliopistotutkija Tommi Malisen toimesta.
Yhteistyö LUVYn kanssa on sujunut Vihtijärven-Lapoojärven suojeluyhdistyksen mukaan erinomaisesti. Yhdistys on kiitollinen Vihdin kunnalle, joka on antanut merkittävää avustusta vesitutkimuksiin. Yhdistys kertoo arvostavansa myös Vihdin kunnan ja LUVYn yhteistyötä, joka on mahdollistanut monia seminaareja ja luentoja, joista yhdistyksen jäsenet ovat saaneet ajankohtaista tietoa vesistökunnostuksista.
Viime vuosien aikana ajankohtaista yhdistyksessä on ollut pyrkiä vaikuttamaan hankkeisiin, joiden yhdistys katsoo uhkaavan Vihtijärven vettä ja ympäristöä, eli Lopentien/Santalantien vanhojen hiekkakuoppien maankaatopaikkahankkeeseen, Isoahteen kivilouhos- ja maankaatopaikkahankkeeseen sekä Vihtijärven ja Sääksjärven välille linjattuun voimajohtohankkeeseen.
