Purouoma ennen kunnostamista ja sen jälkeen. (LUVY / Mikko Melasniemi)
Länsi-Uudenmaan vesi ja ympäristö ry (LUVY) on kunnostanut Vihdin kirkonkylällä purouoman K-supermarketin takana sijaitsevalle alueelle. Työ on jatkoa viime vuonna alkaneelle Huovanojan kunnostukselle.
Kunnostustyössä keväällä 2025 purouoma palautettiin alkuperäiselle paikalleen ja muokattiin luonnonmukaisemmaksi. Nyt kivien lomitse soliseva puro luo myös viihtyisyyttä alueelle ja toteutuksessa on tavoiteltu kokonaisuuden soveltuvuutta taajamaan osaksi laajempaa virkistysaluetta.
“Vihdin kunta iloitsee Huovanojan purouoman kunnostuksen valmistumisesta kirkonkylällä. Kunnostustöiden myötä alueesta on muodostunut entistä viihtyisämpi ja luonnonmukaisempi, mikä parantaa sekä ympäristön tilaa että asukkaiden virkistysmahdollisuuksia ja viihtyisyyttä”, kehuu Vihdin tekninen johtaja Ville Könönen.
Kosteikon muotoilussa on pyritty mahdollisimman pitkään veden virtausreittiin koko altaan alueella polveilevan rantaviivan ja vaihtelevien pohjanmuotojen sekä suurten kivien ja uomaan upotettujen puiden avulla. Kosteikon ja puron rakenteet on tehty siten, että ne jättävät tilaa myös pienvesille tyypilliselle runsaalle kasvustolle. Järeät lohkareet kutsuvat rohkeimpia ohikulkijoita hyppelemään rannalta toiselle.
Alueella tarvittiin kunnostustöitä, koska marketin taakse oli aiemmin läjitetty maata, minkä seurauksena puro oli tukkeutunut ja vedelle oli jouduttu kaivamaan nopeasti uusi uoma. Huovanojan virtausvaihtelut ovat merkittäviä. Kunnostettuun uomaan virtaa vesiä yhteensä noin yhdeksän neliökilometrin valuma-alueelta, ja vedet laskevat sen kautta Olkkalanjokeen ja edelleen Hiidenveteen.
Huovanojan alajuoksun kunnostus tehtiin LUVYn vetämässä VALLU-hankkeessa, yhteistyössä Vihdin kunnan sekä suunnittelutoimisto Watec Oy:n ja Kaivinkoneurakointi Lönnqvist Oy:n kanssa.
Lisätietoja:
Juha-Pekka Vähä
hankepäällikkö
juha-pekka.vaha@luvy.fi
040 7750 7727
VALLU-hanketta rahoittavat pääosin Rannikkovesivision 2050, Siuntionjoki 2030 -vision ja Lohikalat Karjaanjokeen 2030 -vision sopimusrahoittajat: Raasepori, Siuntio, Karkkila, Kirkkonummi, Lohja, Hanko, Vihti ja Inkoo sekä Länsi-Uudenmaan kalatalousalue. Ympäristöministeriö rahoittaa hanketta 50 % hankkeen toteutuneista kustannuksista vesiensuojelun tehostamisohjelmasta vuosina 2024–2026.

Teemme työtä osana Länsi-Uudenmaan vesistökunnostusverkostoa!
Verkosto kokoaa yhteen alueen vesistökunnostajat ja jakaa tietoa vesien tilasta sekä siitä, miten jokainen voi itse vaikuttaa lähivesiin.
