Valitse sivu

Julkaisu 5/2026
Heidi Tanttu

Hangon merialueen yhteistarkkailun vuosi 2025 oli suppea tarkkailuvuosi, jolloin tarkkailtiin veden fysikaalis-kemiallista ja hygieenistä laatua sekä levätuottavuutta. Lisäksi muutamalla havaintopaikalla tutkittiin haitta-aineita. Tarkkailuvelvollisiin kuuluivat Hangon Vesi – Suursuon jätevedenpuhdistamo, Hangon Puhdistamo Oy, Hangon kaupunki – Suursuon kaatopaikka sekä Oy Forcit Ab. Vapaaehtoisena osallistui Hangon Satama Oy ja Hangon ympäristönsuojelu.

Tarkkailualueen pistemäinen jätevesikuormitus kohdistuu nykyään kokonaan Hangon eteläpuolelle, jossa virtaukset ovat avoimella merialueella voimakkaita ja veden vaihtuvuus on tehokasta. Lisäksi eteläiselle merialueelle laskee suljetulta kaatopaikalta tulevia ojavesiä. Myös Hangon pohjoispuolella, jonne johdetaan nykyään ainoastaan jäähdytysvesiä, veden sekoittuminen on melko esteetöntä. Bengtsårin saaristoalue on suojaisampi ja kärsii edelleen happiongelmista ja sisäisestä kuormituksesta, vaikka pistekuormitus alueelle on päättynyt. Suora maatalouden hajakuormitus on Hangon merialueille melko vähäistä, mutta esimerkiksi ojitetuilta suoalueilta tulee humuskuormitusta. Merialueella vaikuttaa lisäksi Itämeren yleistila.

Merialueella ei vuonna 2025 todettu selviä jätevesikuormituksen tai jäähdytysvesien vaikutuksia ja vesi oli tarkkailualueella melko tasalaatuista, kuten yleensä. Hangon pohjoispuolella ja Bengtsårilla vesi oli kuitenkin jonkin verran sameampaa ja kesällä ravinnepitoisuudet olivat pohjoispuolella korkeammat kuin Hangon eteläpuolella, talvella puolestaan ravinnepitoisuudet olivat eteläpuolella korkeammat. Pohjanläheinen happipitoisuus alentui kesällä jonkin verran syvemmillä alueilla. Bengtsårin syvänteessä pohjanläheinen vesi oli loppukesällä hapetonta ja alusveden ravinnepitoisuudet ilmensivät sisäistä kuormitusta, kuten aiemminkin. Bakteeripitoisuudet olivat pienet ja haitta-aineiden pitoisuudet olivat pienet tai alle määritysrajojen. Loppukesän levätuotanto vastasi Hangon eteläisellä merialueella keskimäärin tyydyttävää-välttävää tilaa, pohjoispuolella välttävää ja Bengtsårilla hyvää tilaa. Vedenlaadun vaihteluihin vuosien ja vuodenaikojen välillä vaikuttavat mm. sääolot ja merivirtaukset. Suursuon suljetun kaatopaikan ojapisteissä vedenlaatu oli merialuetta heikompaa ja kaatopaikan alapuolisissa ojapisteissä näkyi jonkin verran kuormittuneisuutta, kuten aiemmissakin seurannoissa. Kaatopaikan vaikutukset eivät kuitenkaan suoraan näkyneet vastaanottavan merialueen vedenlaadussa.

Tarkkailu jatkuu vuonna 2026 laajalla tarkkailulla, johon kuuluu vedenlaadun lisäksi biologiset ja kalataloudelliset tarkkailut.

LUVY
Yleiskatsaus

Evästeet ovat pieniä tekstitiedostoja, jotka tallennetaan tietokoneellesi tai päätelaitteellesi, kun käyt verkkosivustollamme. Jokaisella myöhemmällä vierailukerrallasi ne asetetaan takaisin verkkosivullemme tai toiselle verkkosivulle, joka tunnistaa evästeen.