Valitse sivu

Enäjärvi. (Enäjärven Suojeluyhdistys ry)

Enäjärven Suojeluyhdistys ry on ollut LUVYn jäsenenä vuodesta 1978 lähtien.

Sammatin (Lohjan–Salon) Enäjärven suojeluyhdistys ry (ESY) täytti 50 vuotta vuonna 2024 ja on siten yksi Suomen vanhimpia järvien suojeluyhdistyksiä.

Yhdistys sai juhlavuonna LUVYlta hienon huomionosoituksen Vuoden Vesiensuojelija 2024 -nimityksen ja kunniakirjan muodossa. Yhdistyksen jäsenmäärä on n. 500.

Enäjärven suojeluyhdistyksen toiminta kattaa koko Enäjärven alueen, vaikka järvi onkin varsin jakautunut Ylä- ja Ala-Enäjärveen, joita yhdistää Uitsalmi. Veden virtaaman takaamiseksi ja järven virkistyskäytön kohentamiseksi ESY niittää vesikasveja vuosittain 2,6 kilometriä pitkällä Uitsalamella. ESY hoitaa järven veden laadun tarkkailua kesäisin sekä myös järven pinnan korkeuden tarkkailua ympäri vuoden.

Yhdistys järjestää myös hoitokalastusta omalla nuottalautalla sekä muikkukannan niin salliessa myös syksyisin muikkutapahtuman. Enäjärvi-päivä heinäkuussa jäsenistön iloksi on jo muodostunut perinteeksi. ESY julkaisee kahdesti vuodessa Enäjärvi-nimistä tiedotuslehteä, joka jaetaan jäsenistölle ja sidosryhmille. ESY pyrkii olemaan aktiivisesti yhteistyössä viranomaistahojen, kaupunkien ja muiden alueen hoitoyhdistysten kanssa.

Enäjärvi sijaitsee kahden kaupungin ja samalla maakuntien rajalla kuuluen Kiskonjoen vesistöön. Tästä aiheutuu myös hieman haasteita ESYn toiminnalle. Vaikka sijainti ei varsinaisesti osu LUVYn ydinalueelle, on Enäjärvi kuitenkin tärkeä vesistö entisen Sammatin kunnan ja myös luoteisen Karjalohjan alueille, ja ESY toivookin yhteistyön edelleen kehittyvän LUVYn kanssa. Tätä voisi tapahtua esimerkiksi veden laadun tarkkailussa ja vesinäytteiden oton järjestelyissä.

Verkkosivut: Enäjärvi – Enäjärven suojeluyhdistys

Facebook: Enäjärven suojeluyhdistys

LUVY
Yleiskatsaus

Evästeet ovat pieniä tekstitiedostoja, jotka tallennetaan tietokoneellesi tai päätelaitteellesi, kun käyt verkkosivustollamme. Jokaisella myöhemmällä vierailukerrallasi ne asetetaan takaisin verkkosivullemme tai toiselle verkkosivulle, joka tunnistaa evästeen.