Uimarantakauden päättyessä on oivallinen aika varmistaa, että rantamme jäävät siistiin kuntoon. Länsi-Uudenmaan vesi ja ympäristö ry:n RANTAKALA-hankkeen Rantasiistix 2025 -kampanja haastaa kaikki mukaan siivoamaan rantoja roskattomiksi.
LUVY ja Lohjan kaupunki järjestävät siivoustalkoot torstaina 4.9. klo 17–19. Tapaamme klo 17 Lohjan Aurlahden rannassa Laiturikadun päässä. Talkoolaiset voivat ryhminä hajaantua siivoamaan Aurlahden rantaa ja esimerkiksi myös Porlan aluetta.
LUVY järjestää talkoolaisille hanskat sekä roskapussit. Suosittelemme varaamaan mukaan oman juomapullon. Säävaraus – pieni sade ei haittaa, mutta rankkasateella tapahtumaa ei järjestetä.
Jos talkoopäivä ei sovi aikatauluihisi, niin voit myös järjestää omat talkoot sopivassa paikassa tai kerätä omaan tahtiin roskia lähiympäristöstäsi! Jokainen kerätty roska lasketaan. Ota hanskat ja roskapussi mukaan retkelle, nappaa kuva keräämistäsi roskista ja jaa somessa tunnisteella #Rantasiistix2025.
Roskien kerääminen on konkreettinen teko luonnon hyväksi. Yhden roskan kerääminen voi estää sen päätymisen veteen, eläinten elimistöön tai mikromuoviksi ympäristöön. Kampanjan tavoitteena on paitsi siivota, myös herättää keskustelua roskaamisen vaikutuksista ja jokaisen vastuusta yhteisestä ympäristöstämme.
Mitä? Roskatalkoot
Missä? Tapaamispaikka: Lohjan Aurlahden ranta Laiturikadun päässä
Milloin? To 4.9.2025 klo 17– 19
Kenelle? Kaikille alueen asukkaille ja muille kiinnostuneille
Lisätietoja:
Raisa Autio
ympäristöviestinnän asiantuntija
raisa.autio@luvy.fi
044 7770 019