Valitse sivu

Rysäpyyntiä Enäjärvellä vuonna 2023. (LUVY / Jussi Vesterinen) 

Enäjärvellä Vihdissä jäät ovat lähteneet, joten on aika taas laskea rysät pyyntiin. Pyyntiä toteutetaan aikaisempien vuosien tapaan noin kahden kuukauden ajan. Rysät laskettiin huhtikuun puolivälin tienoilla, ja koentapuuhiin on päästy viikolla 17. Pyynti jatkuu touko-kesäkuun ajan. Rysäpyynnistä vastaa Jomiset Oy.  

”Enäjärvellä on pyydetty rysillä ja pauneteilla aiemminkin vaihtelevin tuloksin. Eri aikoina samojen menetelmien toimivuudessa voi olla suuria eroja, samoin vuosien välillä. On hyvä, että hankkeessamme on päästy kokeilemaan useampana kuin yhtenä vuotena eri menetelmien tehokkuutta ja yhteensopivuutta. Hankkeen lopussa onkin tarkoituksena tehdä prosessikuvaus hoitokalastusmenetelmistä”, kertoo hankkeen koordinaattori, vesistö- ja kala-asiantuntija Maj Rasilainen.  

Rysäpyynnin lisäksi suunnitteilla on nuottausta kevään ja alkukesän aikana. Yleensä nuottauksia tehdään viileän veden aikaan syksyllä ja talvella, kun kala on kerääntynyt parviksi. Enäjärvellä on tarkoitus testata menetelmän toimivuutta keväällä muutamien nuottauspäivien ajan. Nuottaukset toteuttaa myös Jomiset Oy.  

”Menneinä vuosina yhteistyö on aina ollut antoisaa Jomisetin kanssa. Sekä yhdistyksemme että urakoitsija ottavat mielellään kiinnostuneita talkoolaisia mukaan”, kertoo Siuntionjoen latvajärvien suojeluyhdistyksen puheenjohtaja Juha Uusitalo. 

Jos olet kiinnostunut osallistumaan Enäjärven hoitokalastukseen, ota yhteyttä Lasyn talkoomestari Mauno Haapalaan, mauno.haapala@live.fi. Muistathan, että särkikalaa saa pyyntipäivinä noutaa käyttöön Enäjärven kalasatamasta Ojakkalasta. 

Maaliskuussa jatkettiin talvinuottausta helmikuun päivien lisäksi. Talvinuottaukset saatiin toteutettua suunnitelmien mukaisesti viikon ajan, mutta saalismäärät jäivät hyvin vähäisiksi. Pääasiassa saalis oli kiiskivaltaista. Enäjärvellä on ollut pitkän talven aikana varsin heikko happitilanne, mikä on saattanut johtaa siihen, että kalat ovat siirtyneet syvännealueilta matalampiin järven osiin. 

Eri menetelmillä tehtävän hoitokalastuksen tavoitteena on poistaa Vihdin Enäjärveltä yli 200 000 kiloa särkikalaa kolmen vuoden aikana. Lue, miten hoitokalastus vaikuttaa järvien tilaan ja katso vinkit herkullisiin särkikalaresepteihin Vesientila-sivustolta.

Lisätietoja:  

Maj Rasilainen
vesistö- ja kala-asiantuntija
aluekoordinaattori
maj.rasilainen@luvy.fi
045 7884 3283

Enäjärven tehokalastus -hanketta rahoittavat vuosina 2022–2024 Siuntionjoki 2030 -vision Latvoilta merelle -pilotin rahoittajat: Vihdin kunta, Siuntionjoen latvajärvien suojeluyhdistys Lasy ry, Yara Suomi Oy, Prysmian Group Finland Oy, Suur-Seudun Osuuskauppa SSO, Osuuspankki Uusimaa, Hotelli Siuntio sekä Siuntionjoki 2030 -visiota rahoittavat muut valuma-alueen kunnat ja Rosk’n Roll Oy Ab. Vuonna 2022 rahoittajana oli myös Wärtsilä Oy. Ympäristöministeriö rahoittaa Enäjärven tehokalastushanketta 60 % hankkeen toteutuneista kustannuksista vesiensuojelun tehostamisohjelmasta vuosina 2022–2024. 

Teemme työtä osana Länsi-Uudenmaan vesistökunnostusverkostoa!
Verkosto kokoaa yhteen alueen vesistökunnostajat ja jakaa tietoa vesien tilasta sekä siitä, miten jokainen voi itse vaikuttaa lähivesiin.