Valitse sivu

Maasuodattamon asennus. (LUVY / Minttu Peuraniemi) 

Länsi-Uudenmaan vesi ja ympäristö ry:n jätevesineuvonnan puhelin on pirissyt ja neuvontasähköpostiin on myös kilahdellut yhteydenottoja alueen asukkailta ja mökkiläisiltä tasaiseen tahtiin läpi kesän. Tänä vuonna neuvontatiedusteluista valtaosa on koskenut jätevesijärjestelmän uusimista ja asukkaat ovat kaivanneet neuvoja siitä, miten uudistaminen toteutetaan. LUVY on tehnyt jätevesineuvontaa Länsi-Uudellamaalla jo 14 vuotta.  

Tänä vuonna Länsi-Uudenmaan kunnat aloittivat tehostetun jätevesivalvonnan. Valvontaa on toteutettu kunnissa joko jätevesiselvityslomakkeita keräämällä tai valvontakäynteinä. Jos kiinteistö ei kuuluu kunnan ylläpitämään viemäriverkostoon, on kiinteistön omistaja itse vastuussa jätevesien käsittelystä lainsäädännön ja kuntakohtaisten määräysten mukaisesti. 

Jätevesijärjestelmän uusiminen 

Herkillä ranta- ja pohjavesialueilla jätevesijärjestelmät tulisi uusia välittömästi, mikäli järjestelmä ei nykyisellään täytä lainsäädännön vaatimuksia. Muilla kuin herkillä alueilla tulee jätevesijärjestelmä uusia luvanvaraisten muutos- ja korjaustöiden yhteydessä. Huomionarvoista kuitenkin on se, että vialliset ja rikkinäiset järjestelmät on aina korjattava heti. Jätevesijärjestelmän uusimisessa tulisi edetä seuraavan ohjeistuksen mukaisesti: 

  1. Ota yhteyttä pätevään jätevesisuunnittelijaan.  
  1. Kun suunnittelija on laatinut jätevesisuunnitelman, jossa on huomioitu lainsäädännön ja kunnan ympäristönsuojelumääräysten mukaisesti vaatimukset sekä alueelliset erityispiirteet, hae järjestelmän uudistamiselle toimenpidelupa kunnan rakennusvalvonnasta. Jätevesisuunnitelma liitetään toimenpidelupahakemukseen. 
  1. Kun toimenpidelupa on myönnetty ja se on lainvoimainen, voit aloittaa jätevesijärjestelmän rakentamisen. Hintavertailun/kilpailuttamisen jälkeen valitse KVV-vastaava työnjohtaja ja jätevesiurakoitsija. On hyvä dokumentoida ja valokuvata rakennusurakka ja liittää nämä jätevesisuunnitelmaan.  
  1. Kun urakka on valmis, ota jätevesijärjestelmä käyttöön ja huolehdi sen huollosta järjestelmän käyttö- ja huolto-ohjeiden mukaisesti. Taltioi jätevesisuunnitelma kotiin jätevesiselvitykseksi. 

Vinkit järjestelmän uusimiseen voi katsoa myös videolta Facebookista tai Instagramista

Lisätietoa haja-asutuksen jätevesistä löytyy: Haja-asutuksen jätevedet – Vesientila  

Lisätietoja:

Niina Hätinen
ympäristöasiantuntija
niina.hatinen@luvy.fi
044 773 0018

Länsi-Uudenmaan hajajätevesihanke pyrkii edistämään haja-asutuksen jäteveden käsittelyä yhteistyössä alueen kuntien kanssa. Hankkeeseen osallistuu rahoittajina alueen 8 kuntaa: Hanko, Inkoo, Karkkila, Kirkkonummi, Lohja, Raasepori, Siuntio ja Vihti. Hanketta koordinoi LUVY. Hanke on osa Länsi-Uudenmaan kuntien hajajätevesistrategiaa 2022–2026. Hankkeen rahoitus tulee alueen kunnilta.

Teemme työtä osana Länsi-Uudenmaan vesistökunnostusverkostoa!
Verkosto kokoaa yhteen alueen vesistökunnostajat ja jakaa tietoa vesien tilasta sekä siitä, miten jokainen voi itse vaikuttaa lähivesiin.