Kuva: Nummelan niitun ja portin kosteikot.
Vihdin vesistöpäivä järjestetään lauantaina 16.11.2019 klo 9–15 Vihdin kunnantalolla Nummelassa.
Tervetuloa verkostoitumaan – kuulemaan ja keskustelemaan – ajankohtaisista aiheista!
Taajamien sade- ja sulamisvesien eli hulevesien sisältämät haitta-aineet heikentävät vesistöjen sekä pohjavesien laatua ja voivat aiheuttaa tulvia. Päivän asiantuntijat esittelevät käytännön esimerkkien avulla hulevesien kokonaisvaltaista hallintaa. Miten hulevesien syntyä voidaan vähentää mm. käyttämällä läpäiseviä päällysteitä ja viherkattoja, sekä käsitellä viivyttämällä, imeyttämällä ja suodattamalla kosteikkojen tai biosuodatusalueiden avulla.
Päivän aikana pohdimme asiantuntijoiden johdolla myös minkälaista vesienhoitoa ja -kunnostuksia edistävä verkostoituminen on parhaimmillaan. Vesienhoidossa aktiivinen ja aito yhteistoiminta, joka tuottaa kaikille osapuolille hyötyjä on erityisen tärkeää konkreettisten vesienhoito- ja kunnostustoimenpiteiden kuten esimerkiksi kosteikkokohteiden, virtavesikunnostusten sekä poisto- ja hoitokalastuksen suunnittelussa ja toteutuksessa. Verkostoja tarvitaan koottaessa tietoa kunnostushankkeita varten ja seurattaessa niiden vaikutuksia. Myös tämänhetkiset sekä tulevat, ilmastonmuutoksesta ja muista globaaleista ilmiöistä johtuvat muutokset, lisäävät nykyistä laajemman yhteistyön ja verkostoitumisen tarvetta.
Tilaisuuden järjestävät Vihdin kunta, Länsi-Uudenmaan vesi ja ympäristö ry, Länsi-Uudenmaan vesistökunnostusverkostohanke ja Siuntionjoen latvajärvien suojeluyhdistys, Lasy Ry.
Tervetuloa!
Lue lisää tapahtumasta ja ilmoittaudu mukaan 10.11. mennessä.
Maksu 25 € etukäteen tilille Siuntion latvajärvien suojeluyhdistyksen tilille FI 32 5297 0020 0198 66.
Lisätietoja:
Maija Venäläinen
hankepäällikkö
LUVY
maija.venalainen(at)luvy.fi
0445285019
Juha Uusitalo
puheenjohtaja
Lasy Ry
juhaau(at)gmail.com
0442915395