Lohjan seudun ympäristöklusteri osallistuu 11.–17.10. järjestettävään energiansäästöviikkoon Lohjalla, Inkoossa ja Siuntiossa.
Energiansäästöviikko järjestetään joka vuosi samalla viikolla, viikolla 41. Energiansäästöviikkoa on vietetty jo 25 vuoden ajan ja energiansäästöviikon valtakunnallisena koordinoijana ja organisoijana toimii Motiva.
Lohjan seudun ympäristöklusteri lainaa kuntalaisille infrapunamittareita, joilla voi mitata kotitalouden mahdollisia lämpövuotoja ja pistorasiaan laitettavia energiankulutusmittareita, joilla voidaan mitata erilaisten sähkölaitteiden energiankulutusta. Lohjan ympäristöklusteri on hankkinut myös lämpökameran, jolla voi tarkastaa esimerkiksi kiinteistöjen lämpöeristyksiä. Mittaa nyt kotisi laitteiden ja valmiustilojen kulutukset ja ryhdy energian säästötalkoisiin! Mittareita on lainattavissa kirjastoissa. Laina-aika on 2 viikkoa.
Lohjan seudun ympäristöklusteri on alueen yritysten, kuntien ja yhteisöjen perustama yhteistyö- ja oppimisverkosto, jonka tavoitteena on ylläpitää ja kehittää jäsentensä toimintaa, lisätä jäsentensä henkilöstön osaamista sekä kehittää viestintää ja jäsenten välistä yhteistyötä ja vuorovaikutusta.
Ympäristöklusterin jäsenet: Helsingin Metallipurkaus Oy, Inkoon kunta, Lohjan kaupunki, Luksia, Länsi-Uudenmaan vesi ja ympäristö ry (LUVY), Nordic Waterproofing Oy, Nordkalk Oy Ab, Novago Yrityskehitys Oy, Redono Oy, Rosk’n Roll Oy Ab, Sappi Finland Operations Oy ja Siuntion kunta.
Lohjan seudun ympäristöklusteriin voivat liittyä jäseniksi yritykset, kunnat ja yhteisöt/koulutusorganisaatiot. Jäsenkokous päättää jäseneksi hyväksymisestä.
Lisätietoja
Jaana Pönni
klusterin koordinaattori
LUVY
jaana.ponni@luvy.fi
050 575 1738