Kirkkonummen Veikkolaan, Kaljärven pohjoisrannan peltoalueelle valmistunut kosteikko. (LUVY / Mikko Melasniemi)
Länsi-Uudenmaan vesi ja ympäristö ry (LUVY) on saanut Uudenmaan ELY-keskukselta ympäristöministeriön rahoitusta vesiensuojeluhankkeisiin yhteensä noin 380 000 euroa. Tuki käytetään Vihdissä ja Lohjalla lainehtivan Hiidenveden kunnostukseen, Siuntionjoen, sen valuma-alueen ja järvien tilan parantamiseen Vihdistä Siuntioon, sekä Kirkkonummen Veikkolan järvien vedenlaadun kohentamiseen.
Uudenmaan toiseksi suurin järvi Hiidenvesi kärsii rehevöitymisestä sekä runsaan ympäröiviltä alueilta tulevan kuormituksen, että sisäisen kuormituksen takia. Järven kunnostustyötä on tehty jo pitkään, ja uusi rahoitus auttaa sen jatkamisessa. Hiidenveden kunnostus -hankkeessa on seuraavien kahden vuoden aikana tarkoitus rakentaa kosteikkoja pysäyttämään järveen valuvaa kuormitusta. Uudenmaan ELY-keskus on myöntänyt tänä keväänä 102 300 euroa lisärahoitusta kunnostukseen, jota rahoittavat myös mm. alueen kunnat, Helsingin seudun ympäristöpalvelut ja kalatalousalue.
Siuntionjoen kunnostushankkeessa vähennetään Siuntionjoen vesistöön kohdistuvaa kuormitusta sekä parannetaan vaelluskalojen elinmahdollisuuksia. Hankkeessa tehdään valuma-alueen kunnostustoimia alueille, joista suurin kuormitus on peräisin. Samalla vähenee myös Itämereen päätyvien ravinteiden määrä. LUVYn ELY-keskukselta saama 166 100 euron lisärahoitus on tärkeä lisä Siuntionjoen suojelutyöhön, jota tukevat myös alueen kunnat ja useat yritykset. Rahoitusta saatiin myös Siuntionjoen latvajärvien hoitokalastuksen jatkamiseen 129 250 euroa. Kunnostuksen omarahoitus tulee Vihdistä, Siuntion latvajärvien suojeluyhdistykseltä sekä alueen yrityksiltä.
Kolmas rahoitusta saanut LUVYn hanke on Veikkolan vesistökunnostus, jossa parannetaan Kirkkonummen Veikkolan järvien vesien tilaa mm. hoitokalastuksella. Lisäksi kartoitetaan uusia vesiensuojelurakenteita. Hankkeessa valmistellaan myös laajaa yhteistyötä koko Mankinjoen vesistöalueen kunnostamiseksi. Mankinjoen alueeseen kuuluvat mm. Veikkolan järvet ja vesistö laskee mereen Espoonlahdella. ELY-keskus myönsi Veikkolan vesien tilan parantamiseen 32 480 euroa.
Lisätietoja:
Jaana Pönni
toiminnanjohtaja
jaana.ponni@luvy.fi
050 575 1738
Jussi Vesterinen
vesistö- ja kala-asiantuntija
jussi.vesterinen@luvy.fi
050 307 9648
LUVY – jo puoli vuosisataa yhteistyötä Länsi-Uudenmaan vesien puolesta!
Länsi-Uudenmaan vesi ja ympäristö ry täyttää tänä vuonna 50 vuotta. LUVY on viidessä vuosikymmenessä kehittynyt alueen vesistöjen ykkösasiantuntijaksi, merkittäväksi tutkimusten tekijäksi ja aktiiviseksi vesistökunnostajaksi. Tavoitteemme on kuitenkin pysynyt samana: parannamme Länsi-Uudenmaan vesien tilaa yhdessä kumppaniemme kanssa. Tervetuloa mukaan!

Teemme työtä osana Länsi-Uudenmaan vesistökunnostusverkostoa!
Verkosto kokoaa yhteen alueen vesistökunnostajat ja jakaa tietoa vesien tilasta sekä siitä, miten jokainen voi itse vaikuttaa lähivesiin.
