Anu Suonpää-Espinola esitteli maanomistajien roolia vesiensuojelussa koskevan kyselyn tuloksia Hiidenvesi-illassa maaliskuussa reilun neljänkymmenen hengen yleisölle. (LUVY / Raisa Autio)
Länsi-Uudenmaan vesi ja ympäristö ry:n (LUVY) järjestämät yleisötilaisuudet ovat keränneet kuluvana keväänä ilahduttavan runsaasti väkeä kuulemaan vesiensuojelusta ja -kunnostuksista. Vihdissä Hiidenvesi-ilta tarjosi tuhdin tietopaketin mm. alueen vesistöjen kunnostustoimista ja vesistöjen tilan seurannasta. Mustionjoki-illassa Karjaalla Raaseporissa kiinnostusta herättivät mm. uusien kalatiesuunnitelmien eteneminen sekä vaelluskalakantojen palauttaminen ja joen ainutlaatuisen jokihelmisimpukkakannan huolestuttava tilanne.
“On ilo huomata, että lähivesien tila kiinnostaa ihmisiä näin laajasti. Liekö kuntavaaleilla osuutensa asiaan? Toivomme tietysti, että vesiensuojelu on tärkeää äänestäjille ja tuleville päättäjille”, sanoo Hiidenveden kunnostushanketta ja Lohikalat Karjaanjokeen -vesistövisiota vetävä hankepäällikkö Juha-Pekka Vähä.
Hiidenvesi-ilta keräsi 19. maaliskuuta Vihdin kunnantalolle reilun 40 hengen yleisön kuulemaan ja kyselemään Hiidenveden kunnostustoimista, vesistöjen seurannasta, maanomistajien roolista vesiensuojelussa ja vieraslajeista.
Keskustelua ja kysymyksiä heräsi vieraslajeista ja niiden torjunnasta. Hiidenvedenkin rantoja valtaavasta isosorsimosta lisäinfoa löydät esimerkiksi LUVYn Youtube-kanavalta. Myös järven sisäisen kuormituksen vähentämisen keinot nostattivat keskustelua. LUVY on selvittänyt Hiidenveden kapeiden ja matalien salmien ruoppauksen mahdollisia vaikutuksia vedenlaatuun sekä hoitokalastuksen aloittamisesta Hiidenvedellä. Jos hankkeelle saadaan rahoitus, tavoite on aloittaa sisäisen kuormituksen vähentäminen Hiidenvedellä kalastamalla järvestä pois särkikalaa.
Mustionjoki-ilta Karjaalla 27. maaliskuuta herätti myös kovasti kiinnostusta: paikalle saapui kuutisenkymmentä henkeä. Mustionjoki-illassa kuultiin tilannekatsaukset mm. Peltokosken ja Mustionkosken kalatiesuunnitelmista, jokiuoman kunnostustöistä sekä vaelluskalakantojen palauttamisesta ja joen ainutlaatuisen jokihelmisimpukkakannan pelastamistoimista.
Tutustu Hiidenvesi-illan esitysten kirjallisiin materiaaleihin >>
Tutustu Mustionjoki-illan materiaaleihin >>
Lisätietoja:
Juha-Pekka Vähä
hankepäällikkö
juha-pekka.vaha@luvy.fi
040 7750 7727
Lohikalat Karjaanjokeen -vesistövisio: Karjaanjoen vesistö valuma-alueineen on hyvässä ekologisessa tilassa, raakkujen ja lohikalojen luontainen elinkierto on turvattu ja vesistöjen virkistyskäyttömahdollisuudet ovat monipuolistuneet. Vision sopimusrahoittajat: Raasepori, Lohja, Vihti, Karkkila, Loppi ja Länsi-Uudenmaan vesi ja ympäristö (LUVY).
Hiidenveden kunnostus 2023–2025 -hankekauden sopimusrahoittajia ovat alueen kunnat: Vihti, Lohja, Karkkila ja Loppi, sekä HSY Helsingin seudun ympäristöpalvelut -kuntayhtymä, Karjaanjoen vesistön kalatalousalue ja Länsi-Uudenmaan vesi ja ympäristö ry (LUVY). Ympäristöministeriö on rahoittanut hanketta vesiensuojelun tehostamisohjelmasta 50 % rahoitusosuudella vuosina 2023–2025.

