Valitse sivu

Länsi-Uudenmaan vesi ja ympäristö ry:n historiaa

Läntisen Uudenmaan vesiensuojelu käynnistyy

Vesiensuojelun varhaisvaiheita

Lohjanvesistön rannoilla oltiin edelläkävijöitä suomalaisessa vesistönsuojelussa. Vuonna 1907 Lohjanjärven rannalla Pitkäniemessä alettiin valmistaa sulfaattiselluloosaa Mustion ruukinpatruunan Hjalmar Linderin rakennuttamassa tehtaassa. Jo saman vuoden syyskuussa lohjalaiset laativat viranomaisille valituksen siitä, että ”tehtaasta lasketaan pahantapaista vettä tehtaan läheisyydessä olevaan Lohjan järveen mikä pilaa ympäristössä olevan veden kuin myöskin mahdollisesti järvessä olevat kalat.” Tämän valituksen tuloksena asetettu komitea esitti Suomeen vesiensuojelulakia, mutta hanke hautautui suuriruhtinaskunnan virastoihin.

Vesiensuojelusta säädettiin ensi kerran vasta puoli vuosisataa myöhemmin, kun vesilaki tuli voimaan vuonna 1961. Samalla vuosikymmenellä erityisesti Lohjanjärven tila heikkeni huomattavasti yhdyskuntajätevesien lisääntyessä, uuden teollisuuden myötä sekä maa- ja metsätalouden lannoitteiden käytön kasvaessa. Helsingin kaupunki alkoi ottaa raakavettä Hiidenvedestä, joka vähensi virtaamaa Lohjanjärveen ja alapuolisiin vesistöihin. Jopa Aurlahdessa uiminen jouduttiin kieltämään vuonna 1972. Tietoisuus ja huoli alueen vesistöjen tilasta kasvoi. Eri tahot tekivät omia tutkimuksiaan ja selvityksiään, mutta kokonaiskuvaa tilanteesta oli vaikea saada.

1960-luvulla Suomeen oli perustettu useita alueellisia vesiensuojeluyhdistyksiä ja vuonna 1973 aloitti niiden yhteistyöjärjestö Suomen Vesiensuojeluyhdistysten Liitto ry (nyk. Suomen Vesiensuojelun Keskusliitto Ry). Yhdistykset olivat ennen muuta aatteellisia ja niiden tarkoitus oli edistää alueensa vesistöjen tutkimusta ja suojelua. Jotkut yhdistykset tuottivat myös palveluja. Eri puolella Suomea, myös läntisellä Uudellamaalla, oli erityisesti ranta-asukkaiden toimin perustettu paikallisia järvikohtaisia vesiensuojeluyhdistyksiä.

Arja Santamäki näytteenotossa Lohjanjärven Aurlahdella 1980-luvulla.

Vesilain vaatimusten mukaisesti kunnat ja teollisuus tehostivat jätevesiensä puhdistusta 1960–1970-luvun vaihteessa. Vesilainsäädäntö asetti myös seurantavelvoitteita, joita pääosin tekivät kaupalliset konsulttiyritykset. Lohjan kaupungin vuonna 1974 käynnistyneen jätevedenpuhdistamon yhteyteen valmistui kunnallinen vesilaboratorio, jonka johtoon palkattiin DI Stig Lönnqvist.

Vesiensuojeluyhdistyksen perustaminen

Lohjan silloisen kaupunginjohtajan Toivo Peltosen ja Stig Lönnqvistin välisissä keskusteluissa nousi esille alueellisen vesiensuojeluyhdistyksen perustaminen läntiselle Uudellemaalle. Tavoitteena oli saada kunnat ja yritykset yhteistyöhön saman organisaation kautta. Valmistelun annettiin Länsi-Uudenmaan seutukaavajohtajan Raimo Jouhikaisen johtamalla työryhmälle, sillä seutukaavaliitto teki perustehtävänsä yhteydessä ympäristöselvityksiä ja sen jäseninä olivat alueen pohjoisosan kunnat. Alueen eteläisellä osalla oli oma seutukaavaliittonsa.

Valmistelutyöryhmä järjesti Länsi-Uudenmaan vesiensuojeluyhdistyksen perustavan kokouksen 27. elokuuta 1974. Sen puheenjohtajana oli Pohjan kunnanjohtaja Karl-Erik – Kalle – Lindqvist ja sihteerinä Stig Lönnqvist. Kokouksessa olivat edustajat osasta alueen kunnista ja teollisuuslaitoksista sekä paikallisista vesiensuojeluyhdistyksistä. Eteläisen läntisen Uudenmaan ruotsinkielisenemmistöiset kunnat eivät lähteneet mukaan hankkeeseen ja alueen seutukaavajohtaja Stig Häggström kritisoi hanketta – ehkä osin siksi, että valmistelussa etelä oli sivuutettu. Toisaalta Karjaan kauppalanjohtaja Sigurd Slätis ja kunnanjohtaja Lindqvist tukivat yhdistyksen perustamista, virtasihan Mustionjoki Lohjanjärvestä mereen juuri heidän johtamiensa alueiden lävitse.

Kokous päätti perustaa vesiensuojeluyhdistyksen. Sen perustamisvaiheen puheenjohtajaksi valittiin Karl-Erik Lindqvist, joka työskenteli voimakkaasti saadakseen läntisen Uudenmaan eteläosan kunnat mukaan yhdistykseen. Lohjan kaupungin ja kunnan sekä Vihdin lisäksi vain Pohjan kunta oli jäsen alusta alkaen. Alueen merkittävimmät teollisuuslaitokset olivat myös mukana perustamisessa aina Karkkilasta Lohjan kautta Hankoniemelle saakka. Yhdistyksen sihteeriksi otettiin Stig Lönnqvist.

Vesiensuojeluyhdistyksen perustaminen uutisoitiin Länsi-Uusimaassa 28.8.1975.

Jo perustamisvaiheessa syntyi julkista keskustelua yhdistyksen tavoitteista. Keskittyisikö se vain aatteelliseen vesiensuojelutyöhön ja tiedottamiseen, vai annettaisiinko sille myös omia tutkimustehtäviä. Aatteellisuutta painottavat toivat myös esille huolestumisensa siitä, että äänivalta yhdistyksessä painotettiin siten, että valta oli jätevesiä tuottavilla kunnilla ja yrityksillä. Pelättiin, että yhdistyksestä tulee niiden propagandaväline.

Toiminnan ensi vaiheessa keskityttiin alueellisen kattavuuden parantamiseen. Sen tueksi saatiin Vesihallitus, joka lausunnossaan piti tärkeänä, että kaikki läntisen Uudenmaan kunnat olisivat mukana yhdistyksessä. Etelässä oli pyrkimystä jopa oman yhdistyksen perustamiseen ja epäluuloja Lohjaa kohtaan. Se oli ollut aloitteellinen perustamisasiassa ja antanut jätevedenpuhdistamolla sijainneen vesilaboratorionsa sekä kemistinsä yhdistyksen käyttöön. Jotkut ottivat kielikysymyksenkin esille, vaikka yhdistystä perustettaessa oli korostettu sen kaksikielisyyttä.

Merkittävä askel otettiin, kun Karjaan kauppala päätti jo syksyllä 1975 liittyä jäseneksi. Sen kauppalanjohtaja Sigurd Slätis valittiinkin yhdistyksen ensimmäiseksi varsinaiseksi puheenjohtajaksi saman vuoden marraskuussa. Hiidenveden säännöstelyn vuoksi oli tärkeää, että myös Helsingin kaupunki saatiin mukaan toimintaan. Heti perustamisen jälkeen olivat myös Karkkilan kaupunki sekä Pusulan kunta liittyneet yhdistykseen.


DI Stig Lönnqvist oli yhdistyksen ensimmäinen toiminnanjohtaja vuosina 1975–1994.

Alueellinen ja aatteellinen kattavuus

Vuodesta 1977 tuli nuoren yhdistyksen toiminnan vakiinnuttamisen vuosi. Silloin Tammisaari päätti liittyä yhdistykseen tiukan poliittisen väännön jälkeen. Kaikkialla ymmärrettiin, että alueen vesistöjen kannalta on välttämätöntä että suojelutoiminta keskitetään yhteen organisaatioon. Alueellisesta kattavuudesta tuli lähes täydellinen, kun saman päätöksen tekivät myös Hangon kaupunki sekä Inkoon, Karjalohjan, Siuntion ja Sammatin kunnat. Pohjoisessa vain Nummen kunta jäi yhdistyksen ulkopuolelle, kunnes se Pusulan kanssa tehdyn kuntaliitoksen jälkeen tuli mukaan vuonna 1981. Koko toimialue tuli edustetuksi sen jälkeen, kun silloinen Tenholan kunta liittyi vuonna 1983 ja Kirkkonummen kunta vuonna 1987.

Lähes kaikki vesiensuojelun kannalta merkittävimmät teollisuuslaitokset olivat jo perustamassa yhdistystä. Niihin kuuluivat molemmat lohjalaiset paperitehtaat, silloinen Joutseno-Pulp Oy:n Lohjan tehdas ja Metsäliiton teollisuus Oy:n Kirkniemen tehdas. Lohjanjärven rannalla sijaitsi myös Oy Lohja Ab:n kalkki- ja sementtiteollisuus ja yläjuoksulla Kymin Oy:n Högfors -valimo Karkkilassa. Mustionjoen varrelta yhdistykseen liittyi Ovako Oy:n Åminneforsin tehdas ja meren rannalta Oy Koverhar Ab:n terästehdas, Rautaruukki Oy:n Lappohjan tehdas sekä Suomen Forsiitti-Dynamiitti Oy Hangosta. Siuntionjoen vesistön kannalta tärkeää oli saada yhdistyksen jäseneksi myös Paraisten Kalkkivuori Oy:n Muijalan mineriittitehdas.


FM Kalevi Keynäs johti vesiensuojeluyhdistyksen hallitusta vuosina 1978–1992.

Aatteellisten yhdistysten mukaantulossa oli alussa epäröintiä, joka saattoi johtua epätietoisuudesta yhdistyksen tarkoitusperistä. Kun muutaman vuoden aikana havaittiin, ettei yhdistyksestä tullut jätevesien tuottajien äänitorvea, ennakkoluulot hälvenivät ja vuosien 1977–1979 aikana jäseniksi tuli useita paikallisia vesiensuojeluyhdistyksiä. Maataloustuottajat olivat olleet mukana jo alusta lähtien. Yhdistyksen aatteellisuuden näkyvyyttä auttoi vahvistamaan, kun vuonna 1978 sen uudeksi puheenjohtajaksi valittiin amanuenssi Kalevi Keynäs Helsingin Yliopiston Tvärminnen eläintieteelliseltä asemalta. Hän oli ollut mukana jo perustavassa kokouksessa ja epävirallinen yhteistyö yhdistyksen sekä Tvärminnen kanssa oli käynnistynyt heti sen jälkeen.


Stig Lönnqvist neuvontakäynnillä jätevedenpuhdistamossa.

Toiminnan eri muodot käynnistyvät

Länsi-Uudenmaan vesiensuojeluyhdistyksen aloittaessa käytiin keskustelua sen tehtävistä. Aatteellinen toiminta eli vesiensuojelutietoisuuden herättäminen ja tiedon levittäminen oli itsestään selvää. Sitä olivat jo ehtineet tehdä muutamat paikalliset yhteen vesialueeseen keskittyneet vesiensuojeluyhdistykset, mutta alueellinen yhdistys toi koko alueeseen kohdistuvan laajemman näkökulman sekä uudenlaista ammatillista osaamista.

Kuntien ja yritysten näkökulmasta yhdistyksestä voisi tulla niille palveluita tuottava organisaatio, joka kokoaisi jätevesien käsittelyn tietotaitoa ja välittäisi sitä näiden omille laitoksille ja niiden henkilökunnalle. Varsinkin kuntien taholla virisi myös ajatus, että oma yhdistys voisi hoitaa vesilain asettamat valvontavelvoitteet järkevämmin ja edullisemmin kuin kaupalliset toimijat. Vähitellen tämä ajatus alkoi saada kannatusta myös yrityksissä, vaikka vielä vuonna 1978 eräät teollisuuden edustajat olisivat halunneet nähdä yhdistyksen vain keskustelu- ja tiedonvaihtofoorumina. Jo seuraavana vuonna vesiensuojeluyhdistys oli saanut hoidettavakseen jo 80 % alueen velvoitetarkkailuista.


Yhdistyksen jäsenyys toi kunnille mahdollisuuden käyttää sen palveluja uusien jätevedenpuhdistamojen hoidon parantamisen. Stig Lönnqvist neuvomassa puhdistamonhoitajaa.

Ilman henkilökuntaa ja laboratoriota kummankaan toimintamuodon aloittaminen ei olisi mahdollista. Yhdistyksen sihteerinä toiminut Lohjan kaupungin vesilaboratorion päällikkö Stig Lönnqvist valittiin 19 hakijan joukosta Länsi-Uudenmaan vesiensuojeluyhdistyksen puolipäiväiseksi toiminnanjohtajaksi 1. marraskuuta 1976 alkaen – loppuosan työaikaansa hän oli edelleen kaupungin palveluksessa. Tasan vuosi myöhemmin hän siirtyi kokopäiväisesti yhdistyksen tehtäviin. Toiminnanjohtajan ensimmäisiin toimiin kuului selvittää yhdistyksen mahdollisen laboratorion edullisin sijoituspaikka. Oma laboratorion perustaminen ei ollut alkuvaiheessa varmaa, sillä varsinkin yritysjäsenten keskuudessa oltiin huolissaan sen aiheuttamista kustannuksista.

Selvityksen perusteella todettiin, että järkevintä olisi ryhtyä ostamaan fysikaalis-kemiallisia tutkimuspalveluja Lohjan kaupungin vesilaboratoriolta ja mikrobiologisia palveluja Lohjan seudun kansanterveystyön kuntainliiton Lohjalla sijaitsevalta laboratoriolta. Vesihallitus hyväksyi järjestelyn vuoden 1977 alussa. Se merkitsi, että yhdistys sai silloin oikeuden toimia virallisena asutusjätevesien kuormitustarkkailijana. Vuoden 1977 aikana jo kymmenen alueen jätevedenpuhdistamoa antoi tarkkailun yhdistyksen tehtäväksi. Analyysit teetettiin korvausta vastaan Lohjan kaupungin laboratoriossa. Yhdistys ei vielä tässä vaiheessa ollut valmis ottamaan laboratoriota omistukseensa ja sen henkilökunta pysyi kaupungin palveluksessa.

Lausuntojen antaminen viranomaisille ja aatteellinen työ käynnistyi vuoden 1976 aikana. Tärkein oli yhdistyksen aloite ja sen pohjalta käydyt neuvottelut Siuntionjoen vesistön yhteistarkkailun aloittamisesta, jotka johtivatkin myönteiseen tulokseen. Yhdistyksen kokouksissa otettiin tavaksi pitää ajankohtaisia vesiensuojeluaiheisia asiantuntijaesitelmiä ja toiminnanjohtaja tarjoutui puhumaan jäsenyhdistysten tilaisuuksissa.


Yhdistyksen ensimmäinen toimipaikka, Lohjan kaupungin Pitkäniemen jätevedenpuhdistamo.

Vuoden 1977 aikana yhdistyksen perustamisvaihe oli takana ja toimintaa voitiin ryhtyä vakiinnuttamaan. Tärkeänä tehtävänä aloitettiin puhdistamonhoitajien kouluttaminen. Alueella toimi lukuisia pieniä jätevedenpuhdistamoja, joista monia hoidettiin sivutoimisesti kuntien ja yritysten muun henkilökunnan työnä. Niiden mahdollisimman tehokas toiminta vaati tietotaitoa, jota ei ollut helposti ja keskitetysti saatavilla. Ensimmäisille koulutuspäiville osallistuikin 29 puhdistamonhoitajaa. Vuonna 1977 aloitettiin myös oman julkaisusarjan tuottaminen. Sen ensimmäisenä osana ilmestyi limnologi Pasi O. Lehmusluodon kirjoitus ”Hormajärvi ja sen tila vuosien 1973–1976 välisenä aikana”.

Puhdistettujen jätevesien ohella on tärkeää, että myös talousvesien – juomaveden – puhtautta tutkitaan. Yhdistys oli jo vuonna 1977 aloittanut talousvesitutkimukset Lohjan kaupungin laboratoriossa, jonka lääkintöhallitus oli hyväksynyt tähän tarkoitukseen. Näytteitä vastaanotettiin niin alueen vesilaitoksilta kuin yksityisiltä ihmisiltä.

Merkittävä askel oli myös liittyminen Suomen Vesiensuojeluyhdistysten Liiton jäseneksi vuonna 1977. Sen kautta yhdistys sai yhteyksiä muihin vastaaviin järjestöihin ja tietoa niiden toiminnasta. Jo seuraavana vuonna toiminnanjohtaja Stig Lönnqvist valittiin liiton hallitukseen.

Laborantti Arja Santamäki Lohjan kaupungin jätevedenpuhdistamolla sijainneessa laboratoriossa. Länsi-Uusimaa 27.2.1977.

Läntisen Uudenmaan vesistöjen tutkiminen laajenee

Yksi Länsi-Uudenmaan vesiensuojeluyhdistyksen perustamisen keskeisiä ajatuksia oli luoda kokonaiskuva alueen vesistöjen tilasta ja seurata siinä tapahtuvia muutoksia. Tässä päästiin valmisteluvaiheiden jälkeen käytännön toimiin, kun yhdistys palkkasi limnologin vuoden 1978 alussa. Tehtävään tuli FK sittemmin FL Olai Helminen, joka työskenteli yhdistyksen palveluksessa vuoteen 1989 saakka. Vuonna 1982 toiseksi vesistöntutkijaksi – tosin silloin kenttämestarin nimikkeellä – palkattiin FM Ralf Holmberg, joka oli jo aiemmin ollut yhdistyksellä tilapäistehtävissä. Hän tuli työskentelemään pääasiassa Tvärminnen eläintieteellisellä asemalla ja hänen työnsä painopiste oli merialueen tutkimustehtävissä.

Vesistötutkimuksessa yhdistyvät yhdistyksen kaksi keskeistä tehtävää aatteellinen ja palvelutoiminta. Useimmat tutkimukset tehtiin palveluna joko velvoitteiden perusteella tai tilaajan – usein kunnan – tarpeisiin. Niiden tuloksia voitiin sitten käyttää aatteellisessa työssä ja tehdä näin laajemmin tunnetuksi alueen vesistöjen tilaa sekä kehittämistarpeita. Vesistöntutkimukset antoivat myös tietopohjan sekä esityksille että eri tahoille annetuille lausunnoille, joita yhdistykseltä alettiin pyytää sen toiminnan vakiinnuttua. Samalla myös jäsenille vesiensuojelukysymyksissä annettu neuvonta lisääntyi.


Vesistöntutkija Olai Helminen ottamassa vesinäytettä.

Tärkeimpiä vesistöntutkijan tehtäviä olivat ensi vaiheessa Lohjanjärven ja Siuntionjoen vesistön yhteistarkkailu, joista jälkimmäisessä tehtiin yhteistyötä Teknillisen korkeakoulun kanssa. Merialue tuli yhdistyksen toimintaan Hangon kaupungin vesistötarkkailun myötä. Toiminnanjohtaja oli myös mukana laatimassa Pohjanpitäjänlahden ja sen edustan vesiensuojelusuunnitelmaa.

Vesistöntutkijan palkkaaminen mahdollisti uutena toimintamuotona kalataloudellisten tarkkailujen tekemisen. Heti vuonna 1978 käynnistettiin Siuntionjoen vesistön sekä Vanjoen kalataloudelliset yhteistarkkailut. Seuraavana vuonna tulivat mukaan Karjaanjoki, Fiskarsinjoki ja Pohjanpitäjänlahti sekä Hangon edusta.

Vesistötutkimusten lisääntyessä alettiin vuodesta 1979 lähtien palkata tilapäisiä työntekijöitä työskentelemään tietyn tutkimusprojektin parissa lähinnä kesäaikana. Näin tutkittiin muun muassa Hankoniemen ja Pohjanpitäjänlahden vesikasvillisuutta sekä jälkimmäisen kasviplanktonia. Kun henkilökunta oli vähäinen, kaikki tekivät tilanteen mukaan eri tehtäviä. Myös toiminnanjohtaja osallistui tarvittaessa kenttätöihin ja ohjasi laboratorion tutkimuksia.

Kenttätyötä sähkökalastuksella kalastontutkimusta varten, vasemmalla Stig Lönnqvist.

Henkilökunnan lisäys ja tutkimustoiminnan monipuolistuminen mahdollistivat jopa hyvin erikoistuneiden selvitysten tekemisen. Esimerkiksi vuonna 1982 tutkittiin laboratorio-olosuhteissa valkokatkan käyttäytymistä Oy Forcit Ab:n dispersiotehtaan polymeeripitoisissa jätevesissä. Kenttätyö oli silti kaiken tutkimuksen perusta ja laboratoriotutkimuksia rajoitti vuoteen 1985 saakka oman laboratorion puute sekä Lohjan kaupungin puhdistamolla sijainneiden tilojen pienuus. Tutkimushenkilökunnan kasvaessa tilanahtaus tuli yhä vaikeammaksi. Mahdollisuus käyttää Tvärminneä helpotti ahdinkoa.

Merkittävin ilman erillistä toimeksiantoa tehty vesistöntutkimus oli vuosina 1982–1983 tehty pienten järvien happamoitumisselvitys. Tuohon aikaan happamat sateet ja niiden aiheuttamat ympäristöongelmat olivat laajan julkisen huomion kohteena ja yhdistys teki valtakunnallisestikin uraauurtavaa työtä tutkimalla 107:n alueen järven tilaa ja niissä tapahtuneita muutoksia. Vuoden 1984 alussa julkaistu raportti sai runsaasti huomiota myös valtakunnallisissa tiedotusvälineissä. Siinä todettiin, että suurin osa Länsi-Uudenmaan järvistä oli happamoituneita. Tutkimuksen seurauksena aloitettiinkin seuraavana vuonna muutamien järvien kalkituskokeilu.

Eri tutkimusten raportteja ja niistä laadittuja yhteenvetoja oli heti toiminnan alusta lähtien ryhdytty toimittamaan tiedotusvälineille. Yleisön ympäristötietoisuuden kasvun myötä muutkin kuin happamoitumistutkimus saivat niin lehdistössä kuin alueradiossa laajalti huomiota ja synnyttivät usein myös keskustelua, johon yhdistyksen edustajat tarvittaessa osallistuivat.

Vuoden 1984 alussa valmistunut vesistöjen happamoitumistutkimus sai runsaasti julkisuutta. Länsi-Uusimaa 24.1.1984.
Karjaanjoen vesistön yhteistarkkailuraportti 2023: Jätevesien vaikutus vedenlaatuun vaihtelee vuosittain – Lohjanjärvellä pistekuormitus pienintä kymmeneen vuoteen 

Karjaanjoen vesistön yhteistarkkailuraportti 2023: Jätevesien vaikutus vedenlaatuun vaihtelee vuosittain – Lohjanjärvellä pistekuormitus pienintä kymmeneen vuoteen 

Jätevesien kuormitus näkyy ajoittaisina vedenlaadun muutoksina pistekuormittajien läheisyydessä Karjaanjoen vesistössä. Länsi-Uudenmaan vesi ja ympäristö ry (LUVY) on julkaissut raportin Hiidenveden, Lohjanjärven ja Mustionjoen alueiden sekä Pohjanpitäjänlahden ja Tammisaaren merialueiden vedenlaadusta vuonna 2023. Raportti kattaa suuren osan Karjaanjoen valuma-alueesta Karkkilan Pyhäjärveltä Mustionjokea pitkin aina Itämerelle Tammisaaren edustan merialueelle.   

Tilaa uutiskirjeemme

Valitse uutiskirjeet